Asiaa kehostani, etenkin jaloista

Jos jokin asia joka vartalosta pitäisi muuttaa, olisi jalat. Siis kokonaisuudessaan jalat. Ne ovat niin hillittömät. Suuret, pyöreät, valtavat. Ei sanat riitä miten reisiäni aina kuvaan. Osa syyllisenä voin pitää harrastustani. Oletteko nähneet jääkiekkoilijoiden tai pikaluistelijoiden reisiä? Niin. Kyllä, harrastukseni liittyy luisteluun hyvin vahvasti. Ei taitoluisteluun ei. Ja mitäs muuta luistelussa tarvitsee niin paljon kuin jalkalihaksia? Niin. Tämä kuulostaa ehkä selittelyltä, mutta totta tämä on. Kun lihakset ovat suuret, ja siinä päällä on hiukkasenkin läskiä eivätkä lihakset paljoa erotu, tulee ihmisestä helposti tukeva vaikutelma. Reisi, pakara ja pohjelihaksia tulee treenattua siis ihan hillittömän paljon harrastuksen takia. Ja jalkani ovat aivan hillittömän suuret. (Jos jollekin vielä epäselväksi jäi.) Siksi olen nyt pyrkinyt tekemään suht vähän jalkalihaksia, vain ylläpitäviä, koska niissä ne lihakset ovat jo valmiiksi isot. 

Pitää vaan saada se rasva poltettua siitä ympäriltä pois. Mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Olen viimeisen 5 vuotta ollut tämän painoinen tietysti pieniä kilojen heittelyitä on tullut. Kehoni on ns. vakiintunut tähän painoon. Se ei tästä kovin helposti nouse, mutta ei todellakaan kovin helposti laskekaan. Tästä nykyisestä painosta on tullut kehoni ns. vakiopaino. Jokaiselle (ylipainoiselle) ihmiselle jossain vaiheessa laihduttaessa tulee se paino vastaan, josta on hyvin hankala päästä eteenpäin - tai siis alaspäin. Keho yrittää löytää sen terveen ja hyväkuntoisen painon, jossa kehon on "helppo pitää itseään". 

Itselläni se on tämä paino. Painon pudotus on siis aluksi hyvin hankalaa, mikä minulla johtaa helposti motivaatio pulaan, sillä paino ei lähde laskemaan alaspäin ei niin millään. Tästä (kutsun tätä nyt vakiopainoksi) vakiopainosta kestää aikansa "päästä yli" ja siitä pääseekin. Kun tarpeeksi kauan jaksaa yrittää. Yleensä ihmisiä motivoi helposti se, kun paino lähtee alussa laskuun, ja se on ylipainoisten "etuna", jos näin voi sanoa. Minä olen itse myös tälläinen ihminen, haluan nähdä tuloksia mahdollisimman nopeasti. Pian menee taas hermo kun ei tälle kropalle tunnu tapahtuvan mitään. Mutta toivon, että kun pääsen tämän painon (öö yli vai ali) ali, paino lähtee vähän rivakammin laskemaan ja onnistun sen laskemaan 55kiloon tai alle. Ja tästä painosta tulisi keholleni se normaalipaino, jota se haluaa ylläpitää. 

Haluaako joku tietää taustoja miten painoni päätyi tähän kilomäärään? Ai ei vai. No kerron kuitenkin.

Normaalisti painoni kieppuili siellä 57-58 mikä oli minulle ok kilopaino ja näytin terveeltä ja olin tyytyväinen kroppaani. No helpostihan urheilijalla käy pieni kämmi ja loukkaantuminen, näin kävi. Olin sitten liikuntakiellossa, ja alussa se ruoka maistui samalla lailla mitä oli kovasti urheillessakin. Keho ei tajunnut heti, että en kuluta enää niin paljoa ja alussa paino nousi helposti yli 60kg:n. No ajattelin tämän olevan tosiaan tämän syytä, ja mietin, että helposti saa sen painon pudotettua takaisin joten en hätäillyt.

Kehoni rikki mennyttä osaa sitten tutkittiin tarkemmin ja todettiin, että se täytyy leikata. Tietysti hyvä näin. Mutta paino nousi siihen n. 62kg joka oli jo huimaa. 

Leikkauksen jälkeen puoli vuotta meni liikuntakiellossa ja tässä vaiheessa olin ollut liikkumatta n. 8kk. Se oli minulle hirvittävän paljon, olin koko elämäni liikkunut niin paljon. 8kk jälkeen alkoi kuntoutus ja pääsin vesijuoksemaan 2krt/vko. En saanut rasittaa rikki mennyttä osaani liikaa. Tätä kesti 2-3kk. Rupesi jo tympimään ihan urakalla. Vuoden tapaturman jälkeen sain osallistua kaikkeen suht normaalisti ja pääsin tekemään kaikkea, kunhan se ei rasita leikkauksen paikkaa. No luistelu ei sujunut kunnolla, en voinut juosta en voinut tehdä mitään missä jalkani vääntyi "kunnolla" tai tärähti vähänkin. Ja hetken päästä kyllästyin, päätin, että ihan sama vaikka sattuu vähän, teen kuitenkin. Ja naps, sama vamma uudestaa. Uusi liikuntakielto päälle. 

Siinä kun vuoden paino oli pysynyt 65kg, päätin, että hyvä näin. Kyllähän tämä näin kelpaa.

Tosin, siitä sitten parin vuoden jälkeen päätin, että ei ei tämä kelpaa. Miksi olen tälläinen? Miksi en saa itseäni niskasta kiinni ja saa itseäni tekemään mitään asian eteen. On/off jojo laihdutukset käynnistyivät. Pääsin jo jossain vaiheessa hirveällä rääkillä 56 kiloon, kunnes uusi liikuntakielto kielsi liikkumisen. Taas.

Nyt olen päättänyt, että pystyn siihen taas. En jaksa tätä ainaista vikinää itseltäni, enkä jaksa katsoa peiliin pitämättä siitä mitä näen. Haluan nauttia elämästä toki, mutta haluan nauttia siitä niin, että nautin omassa kehossani olemisesta. Haluan takaisin hyvään kuntoon ulkoisesti ja haluan todellakin, että tähän kaikkeen tulee muutos. 

Toivon, että jos minulle itselleni tulee joskus motivaatio pula, luen tämän ja tajuan taas, että ei tämä voi jatkua näin. Kuinka monta vuotta on mennyt pitämättä itsestäni. Joku ehkä sanoo, että jos en hyväksy kehoani tämän painoisena, en hyväksy kehoani 5 tai 10kiloa laihempanakaan. No sen näkee sitten. Kuitenkin tiedän, että en voi elää epävarmana omista reisistäni sillä rakastan shortseja ja haluan käyttää niitä. Mutta ihan oikesti, kun en vaan kehtaa. En vain viitsi. 

Jos tämä herätti ajatuksia, antakaa tulla vaan. :)