Sivut

torstai 10. toukokuuta 2012

Tavoite ja palkinto part. 1

Eli nyt kun altaan lähestyä ensimmäistä pykälää, 59kiloa. Pitkästä aikaa alle 60 kiloa. Silloin palkiten itseni asialla jota olen halunnut jo pitkään! Piti hommata jo pari vuotta sitten tämä asia, mutta sopivan asian siihen löytyminen puuttui. Nyt olen vuoden tähän asiaan liittyviä juttuja pyöritellyt päässä ja olen päätynyt kahden asian yhdistelmään. 
Mikä tämä asia on? Tatuointi.
Vihdoinkin saan sen ensimmäisen kuvan iholleni.  Mutta, näette kuvan vasta kun se on ihollani. :)
Laitan tähän tatuointi thinspo kuvia perään, ja voitte sitten miettiä minkä tyylistä lähden hakemaan.


En siis todellakaan ole isoa tatuointia ottamassa, vaan pienen muistomerkin tästä, lähtevistä kiloista ja elämästäni ylipäätänsä. Tällä tatuoinnilla on itselleni merkitystä ja kertoo itsestäni. Ei todellakaan ole hetken mieliteko vaan harkittu tatuointi. Ei tule myöskään jäämään viimeiseksi.  Poikaystäväni ei niin ole tatuointeihin päin, mutta minä tykkään. Varsinkin jos niillä on jotain merkitystä.
Tällä on.

Ei kommentteja: