Minulla on ikävä niitä "inhottavia paiseita" reisissäni, niitä lihaksia jotka pullistuivat ulkoreidestä. Mitä silloin joskus vihasin. Reisieni lihakset erottuivat sivusta paljon ja matka ei ollut enää pitkä täysin lihaksikkaiden reisien ulkomuotoon. Mitä tein? Missä vaiheessa lopetin? Miten pystyin lopettamaan? 13 vuoden jälkeen vain lopetin ja halusin olla kuten muut. Lopetin olemaan urheilija joka olin ollut koko pienen ikäni. Luulin edelleen olevan se urheilija tyttö joka olin aina ollut, se vain haihtui pienin henkäyksin pois minusta. Melkein koko 13 vuoden ajan jota olin ollut urheilija haihtui nyt näinä neljänä viitenä kuukautena pois. Ei urheilijana oloa voi noin vain lopettaa. Olin aina halunnut olla kuten muut, nähdä kavereita milloin huvittaa, tehdä mitä huvittaa, käydä salilla kuten muut eikä juosta keskellä metsää laskettelumäkiä ylös nokkosissa tai vetää itsensä piippuun suolla juostessa, suolla intervallit, huh... Halusin olla kuten muut, elää "normaalia" elämää.
Nyt en halua mitään muuta, kuin olla se urheilija taas. Haluan ne paiseet reisiini enemmän kuin koskaan! Voisin itkeä raivosta itseäni kohtaan. Ei urheilijana oloa voi lopettaa. Nyt en ole ollut yli kuuteen kuukauteen jäällä. Sinne minä kuulun. Rakastan jäähallien tuoksua, rakastan pienen sateen tuoksua kello 4.45 aamulla ennen peliä aamulenkillä. Tai sitä kun juostessa lumi narskuu kenkien alla ja kuulet joukkuetoveriesi innostuksen pelistä. En kaipaa mitään sen enenpää. Kaikki lähti ajatuksesta, mitä jos pidän välivuoden jolloin vain treenaan ilman pelejä. Ikinä ei pidetä välivuosia... Nyt sen opin. Kaikkien kaudet alkaneet ja minä ilman joukkuetta. Niin.
Soitin eilen isälleni joka on myös valmentajani ollut monetmonet vuodet ja itkin puhelimessa, että "tee pliis mulle treeniohjelma! tee, en kestä enää!" Ja hän lupasi saada sen minulle viikonlopuksi ja ensiviikolla jopa ehkä pääsen jäälle. Jännittää, sillä olen niin huonossa kunnossa...
Toinen asia tässä non-urheilijana olossa on tämä kroppa... Nyt jälkeenpäin ajateltuna, rakastin lihaksikkaita reisiäni, vaikka ne isot olivatkin. Parempi kuin isot ja täynnä läskiä. Minun on parasta löytää itseni uudelleen. Joskus jotta osaa arvostaa jotain, se pitää menettää ensin. Itse luulin olevani hukassa ringeten kanssa. Mutta en ole ollut koskaan enenpää itseni, kuin jäällä. Tunnen itseni eläväksi ja uskomattoman onnelliseksi. Vaikka välillä se hallille raahautuminen onkin yhtä tuskaa.
Haluan palata takaisin minuksi, ja takaisin tämän blogin ääreen... Ehkä samanlaista laihdutus blogityyppistä ei ole, vaan "takaisin urheilijaksi" blogia.
//eli teeni-/ruokapäiväkirjaa suurimmalta osin tulossa kuitenkin!
Nyt en halua mitään muuta, kuin olla se urheilija taas. Haluan ne paiseet reisiini enemmän kuin koskaan! Voisin itkeä raivosta itseäni kohtaan. Ei urheilijana oloa voi lopettaa. Nyt en ole ollut yli kuuteen kuukauteen jäällä. Sinne minä kuulun. Rakastan jäähallien tuoksua, rakastan pienen sateen tuoksua kello 4.45 aamulla ennen peliä aamulenkillä. Tai sitä kun juostessa lumi narskuu kenkien alla ja kuulet joukkuetoveriesi innostuksen pelistä. En kaipaa mitään sen enenpää. Kaikki lähti ajatuksesta, mitä jos pidän välivuoden jolloin vain treenaan ilman pelejä. Ikinä ei pidetä välivuosia... Nyt sen opin. Kaikkien kaudet alkaneet ja minä ilman joukkuetta. Niin.
Soitin eilen isälleni joka on myös valmentajani ollut monetmonet vuodet ja itkin puhelimessa, että "tee pliis mulle treeniohjelma! tee, en kestä enää!" Ja hän lupasi saada sen minulle viikonlopuksi ja ensiviikolla jopa ehkä pääsen jäälle. Jännittää, sillä olen niin huonossa kunnossa...
Toinen asia tässä non-urheilijana olossa on tämä kroppa... Nyt jälkeenpäin ajateltuna, rakastin lihaksikkaita reisiäni, vaikka ne isot olivatkin. Parempi kuin isot ja täynnä läskiä. Minun on parasta löytää itseni uudelleen. Joskus jotta osaa arvostaa jotain, se pitää menettää ensin. Itse luulin olevani hukassa ringeten kanssa. Mutta en ole ollut koskaan enenpää itseni, kuin jäällä. Tunnen itseni eläväksi ja uskomattoman onnelliseksi. Vaikka välillä se hallille raahautuminen onkin yhtä tuskaa.
Haluan palata takaisin minuksi, ja takaisin tämän blogin ääreen... Ehkä samanlaista laihdutus blogityyppistä ei ole, vaan "takaisin urheilijaksi" blogia.
//eli teeni-/ruokapäiväkirjaa suurimmalta osin tulossa kuitenkin!